Satumetsä Monni

Satumetsä sijaitsee Hausjärven kunnassa, Monnissa, lähellä Hyvinkäätä. Kaunis luonto ja läheinen metsikkö tarjoavat meille hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan ja retkeilyyn.

Leikkiminen on tärkeä osa toimintaamme. Lapsi oppii leikkimällä ja uskaltaa leikin avulla vapaammin kokeilla uusia taitoja. Korostamme toiminnassamme läheisyyttä ja perusturvallisuutta. Lasten sosiaalisten taitojen harjoittaminen ja yhteistyö ryhmässä ovat keskeisintä.

Liikunta painottuu Satumetsän toiminnassa. Liikkuminen on lapsen hyvinvoinnin ja terveyden perusta, jolla on tärkeä vaikutus lapsen oppimiskykyyn. Liikuntatuokioissa lapsi saa onnistumisen ja mielihyvän kokemuksia, joka vahvistaa itsetuntoa. Säännöllinen liikunta auttaa lasta omaan kehoon tutustumisessa ja sen hallinnassa. Lapsen perustaitoja kehitämme liikunnan lisäksi musiikin, askartelun ja ilmaisutaitojen kautta. Järjestämme lapsille myös erilaisia retkiä mm. luontoon, kirjastoon, museoihin ja lasten tapahtumiin.

Metsä on pienelle lapselle paras voimistelusali. Metsässä liikkuessaan lapsi treenaa kehon hallintaa monipuolisemmin kuin millään temppuradalla: koordinaatiokyky, tasapaino, kiipeilykyky, reaktiokyky ja ketteryys harjaantuvat metsäpoluilla mutkitellessa kuin itsestään. Metsässä välillä pysähdymme, laitamme silmät kiinni ja juttelemme lasten kanssa, mitä ääniä kuuluu: tuulen huminaa, lintujen laulua, sateen ropinaa jne.

Hyvät käytöstavat kuuluvat jokaisen lapsen oikeuksiin ja niitä opimme päivittäin toiminnassamme sekä erilaisten juhlien esim. itsenäisyyspäiväjuhlien kautta.

Tarjoamme jokaiselle lapselle turvalliset rajat, elämyksiä, iloa, leikkiä ja monenlaisten taitojen opettelua.

Toiminta-ajatus: Kotikasvatusta tukeva hoitopaikka edistää lapsen tasapainoista ja yksilöllistä kehitystä.

 

Satumetsän vasu: /userData/satumaa/vasut/VASU-Satumetsa-Monni-Paivitetty-280611.pdf

.

 

 


Osoite

Puhelin

Yhteyshenkilö

Kotiniityntie 5B
05800 Hyvinkää
044 306 0199  Sanna Tainio

 

Map Generator

 

 

Kiinnostuitko?

Anna lapsellesi mahdollisuus turvalliseen ja virikkeelliseen hoitoympäristöön.

Jätä hoitopaikkahakemus   

 

REALLY?