Kodinomaista ja yksilöllistä päivähoitoa
Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme -
vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.
Turvallinen ja luottamuksellinen hoitoympäristö
Satumaan ydinarvoja ovat lapsille turvallinen ympäristö, lapsilähtöisyys toiminnassa, kasvatuskumppanuus yhdessä lasten vanhempien kanssa ja ammattitaitoiset lapsista aidosti välittävät työntekijät. Luonto on meille lähellä sydäntä ja hyödynnämme mahtavia puitteita.
Hyvät ja ammattitaitoiset työntekijät tekevät päivähoidosta toimivan. Yhteishenkeä kuvastaa henkilökunnan omistautuminen päiväkotitoiminnalle mm. vapaa-ajalla toteutettavien tapahtumien muodossa.
Satumaa huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista mm. järjestämällä kahdesti vuodessa virkistäytymistä ja mahdollisuuden liikunta- ja kulttuuriseteleiden käyttöön. Työterveyshuolto on järjestetty Suomen Terveystalo Oy:ssä ja työnantaja on vakuuttanut henkilökunnan tapaturman varalle niin työ- kuin vapaa-aikanakin.
Toimimme myös mielellämme harjoittelupaikkoina lastentarhanopettajiksi, sosionomeiksi, lastenohjaajiksi tai lähihoitajiksi opiskeleville ja meillä onkin ollut ilo saada usein opiskelijoita eri pituisiksi harjoittelujaksoiksi eri yksiköihimme.
Tervetuloa Satumaahan töihin! Jos kiinnostuit, otathan yhteyttä yrittäjä Satu Haukkaan puh.